perjantai 19. toukokuuta 2017

Kevättä kohden

Kuiskauksia hakatussa metsässä
kantojen ja oksien seassa
edessä kimaltava vesi
takana osapuilleen miljoona askelta
ja hartioilta pudotettuja taakkoja
pää pystyssä, sydän kevyenä

Aurinko sulattaa viimeisetkin lumiläikät
ja lämmittää mustelmaiset käsivarret
hiljaisuus tuntuu hyvältä

juurakoissa, kivissä, taivaassa kaikuu vain metsän oma ääni

Minulta vietiin oma paikkani maailmassa,
mutta minä en lähde täältä
minusta tai metsästä ei tule ehjiä koskaan
mutta kevättä kohden kasvamme
ja elämme
niin hyvin kuin pystymme

(17.4.2015)

***


Arkistojen kätköistä löytynyt runo viime vuodelta, joka osuu aika syvälle myös tämänhetkisessä elämäntilanteessa. 


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Miksi musikaalit?

Hei vain! Musikaalitohtori taas kirjoittelee. 

Maailmassa on murheellisen paljon ihmisiä, jotka eivät jostain syystä pidä musikaaleista. Se toki on heidän menetyksensä, eikä ketään voi pakottaa rakastamaan musikaaleja, mutta pahinta on, jos tällaiset ihmiset eivät osaa arvostaa muiden musikaalifanitusta. Itse en muista, että minulle olisi suoranaisesti irvailtu musikaalirakkaudestani, mutta esimerkiksi yläasteella pidin sitä(kin) piirrettä itsessäni melko matalalla profiililla. (Joskin reaktioni esimerkiksi musiikintunnilla katsottuun Hairsprayhyn tuskin jätti kenellekään arvailemisen varaa mielipiteestäni musikaaleihin.) 

Joten: Miksi musikaalit? 
(Tähän voisi vastata ytimekkäästi: miksi ei musikaalit, mutta pyrin hieman laajempaan käsittelyyn.)

1. Musiikki

Jep, ehkä isoin asia musikaaleissa. Jos musiikki ei toimi, ei toimi elokuvakaan, teatterimuodosta puhumattakaan, ainakaan musikaalina. (Tosin tämä voi toimia toisinpäin: esimerkiksi Greasesta en erityisemmin elokuvana välitä, mutta rakastan musiikkia.) Oli kyseessä sitten pääparin romanttinen duetto tai vauhdikkaampi tanssinumero, innostun siitä herkästi ja pahimmassa tapauksessa kuuntelen kappaleparan puhki. Musiikkia kuunnellessani saan valtavaa iloa toimivasta ensamblesta. Esimerkiksi Jekyll & Hyden ensemble on uskomaton! Perinteiset musikaalit iskevät, mutta esimerkiksi hiphop-musikaali Hamilton on upea, vaikkei musiikkityyli normaalisti nappaa. Läpilauletut musikaalit ovat muutenkin hieno asia. Niin, ja tottahan toki musikaaleja tulee myös laulettua/soitettua vajavaisilla piano- ja ukuleletaidoillani. Minulla on tapana laulaa kaikki, mitä hahmot laulavat, oli laulunumerossa sitten yksi tai 20 ihmistä :D Lempimusikaalibiisejäni (mikä sanahirviö!) muuten löytyy Spotifysta soittolistallinen (mainosmainos), vasemmasta sivupalkista klikkaamalla löytyy! 

Kaikkien aikojen musikaali./Sound of music (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0059742/mediaviewer/rm3784672512)

2. Teema

Myönnettäköön, että musikaaleissa on hyvin usein jollain tapaa kökkö teema, mutta toisaalta naiivikin sanoma esimerkiksi unelmien tavoitteluista tai rohkeudesta olla oma itsensä saattaa osua yllättävällä hetkellä. Varsinkin vanhemmissa musikaaleissa teema on harvoin kovin syvällinen, joten maailman pahuuden ja monimutkaisuuden vyöryessä päälle on ihana sukeltaa naiiviin ja kevyempään maailmaan. Sen jälkeen sitä melkein uskookin, että maailma muuttuu paremmaksi laulamalla! Toisaalta myös tummempia sävyjä käsitellään, musikaalista riippuen. Teemojen käsittely voi olla erisyvyistä: esimerkiksi Hairspray käsittelee rotusortoa 1960-luvun Baltimoressa, joskin melko kevyesti, kun taas West side storyn jengiviha tulee iholle ja ahdistaa. 

Musikaalien varjoisalla puolella./West side story (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0055614/mediaviewer/rm2194325248)

3. Visuaalisuus

Oli musikaali sitten lavalla tai valkokankaalla, visuaalisuus on vahvassa roolissa. En ole nähnyt yhtäkään musikaalia, joka olisi näyttänyt tylsältä. Pukujen ja lavastuksen ei tarvitse välttämättä olla värikästä, kuten esimerkiksi Hairsprayssa, tai huiman näyttävää ja mahtipontista, kuten esimerkiksi Moulin Rouge!ssa. Itse ainakin lasken visuaalisuuteen esimerkiksi tanssikohtauksen koreografiat. Lisäksi hissanörtti sisälläni saa iloa, jos menneisyyteen sijoittuvat musikaalit edes yrittävät luoda uskottavaa ajankuvaa puvustuksella ja lavastuksella. Oli musikaali sitten silmäkarkkia tai visuaaliselta ilmeeltään rauhallisempaa, en muista törmänneeni musikaaliin, jonka visuaalisuutta olisin moittinut. 

Väri- ja glitteroksennus./Moulin rouge! (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0203009/mediaviewer/rm332118272)

4. Arjen rikkominen

Pelkästään ajatus siitä, että ihmisjoukko puhkeaa lauluun tai tanssiin kesken arkisen aherruksen (esimerkiksi ihana aloituskohtaus La la landissa!) on ihana. Musikaalit ovat harvoin ihan umpirealistisia: ihmiset rakastuvat ensisilmäyksellä ja vaikeudet voitetaan lauluja lurittelemalla. Se kuitenkin tarjoaa todellisuuspakoa, joka välillä on erittäin tarpeellista. Musikaalien maailma on hieman satumaisempi ja kauniimpi versio omastamme (surullisistakin tapahtumista huolimatta). Lisäksi joissain musikaaleissa on yliluonnollisiakin elementtejä, esimerkiksi ihmissyöjäkasvi Pienessä kauhukaupassa. Mitä enemmän musikaali rikkoo arkitodellisuutta, sitä parempi se on. 

Älä kokeile tätä kotona./La la land (lähde: http://www.imdb.com/title/tt3783958/mediaviewer/rm1486108672)

5. Tunne

Tätäkin kirjoittaessani kuuntelen Hamiltonia kyyneleet silmissäni. Itkupilli kuin olen, vollotan estoitta niin onnellisille lopuille kuin synkille ihmiskohtaloille. Parhaimmillaan musikaali on yhtä tunteiden vuoristorataa: saman musikaalin kanssa nauraa kippurassa, jännittää minkä kerkeää ja lopulta vollottaa antaumuksella. Nautin dramaattisuudesta ja vahvasta tunneilmaisusta. Mikäpä sen parempi tapa nautiskella niistä kuin musikaalit?

Rähisevä päähenkilö riemuitsee./My fair lady (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0058385/mediaviewer/rm3512978432)

6. Valinnanvara

Musikaalit eivät niin vain maailmasta lopu. Teen listaa musikaaleista, jotka haluan joskus nähdä ja tällä hetkellä listalla on niitä lähemmäs 20 kappaletta. Monet klassikkomusikaalit ovat vielä näkemättä, muten esimerkiksi Les Miserablés (shame on me!). Toisaalta hyvää kannattaa odottaa, eikös niin? Musikaaleista löytyy sopiva melkein jokaiseen tarpeeseen: päännollaukseen, romantiikankaipuuseen, kohtalokkuuteen, pahaan oloon... Lista on loputon. 

Sokeria vai ihmisoikeuksia vai kenties molempia?/Hairspray (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0427327/mediaviewer/rm528193792)

7. Erilaisuus

Liittyy hieman kahteen edelliseen kohtaan. Henkilökohtaisesti minua ärsyttää musikaalistereotypia, jonka mukaan kaikki musikaalit ovat aurinkoista höttöä. Väärin, väärin, väärin. Myönnän, että puhun itsekin paljon musikaaleista nimenomaan päännollaajana, osasyynä höttöisyys, mutta se ei tarkoita jokaista musikaalia. Esimerkiksi Jekyll & Hyde on kaikkea muuta kuin kiva ja kevyt päännollaus, päinvastoin. Musikaalistereotypian mukaan kaikki musikaalit soveltuvat koko perheelle, eikä myöskään se ole missään nimessä oikein. En esimerkiksi itse katsoisi Moulin rougea! pikkusisarusteni kanssa, ennen kuin he ovat hieman kasvaneet. Erilaisuus musikaaleissa on juurikin parasta. Toisia musikaaleja voi katsoa koko perheen kesken ja laulaa mukana, toiset on parhaimmillaan yksin kyynelillä kostutetun peittokäärön sisältä katsottuna. Myös musiikkia löytyy moneen makuun: perinteistä, "vanhanaikaisempaa" musiikkia, eri bändien tuotantoa, 1960-luvun meininkiä, nykymusiikkia...

Vähän kökkö tarina, mutta mainiot musiikit. /Across the universe (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0445922/mediaviewer/rm3736770816)

8. Musikaalitoverit

Eli ihmiset, jotka fanittavat musikaaleja yhtä paljon kuin minä tai ainakin jonkin verran. Heidän kanssaan on ihana vaahdota musikaaleista tai laulaa musikaalisävelmää keskellä katua. Näitä ihmisiä onnekseni kuuluu elämääni jonkin verran. Erästä ystävääni esimerkiksi tervehdin joka kerta Funny face -aiheisesti hänet nähdessäni, olen myöhästynyt bussista, kun jäin analysoimaan liian innokkaasti Hamiltonia, olen hoippunut naama kyynelistä märkänä ulos elokuvateatterista yhtä pahasti itkeneen toverin olkapäähän nojaten La la landin jälkeen, laulanut duettona lattialla My eyesia Dr. Horrible's sing-along blogista ja Greasea jonossa pankkiautomaatille. Musikaalit ovat parhaita ja musikaalifanit mainio joukko. (Jos tunnistit itsesi, pusu sinne! Olet parhautta <3) 

Toverukset huipulla. /Funny face (lähde: http://www.imdb.com/title/tt0050419/mediaviewer/rm3499137024)

Entäpä miksi te, armaat lukijat, pidätte tai ette pidä musikkaleista? Ovatko syyt samoja vai onko teillä omia ajatuksia aiheesta? Olen utelias kuulemaan! :)

torstai 4. toukokuuta 2017

Huhtikuun luetut 2017

Huhtikuussa 2017 luin kolme kirjaa (465 sivua).

Otava, Merja: Priska: kesästä kesään 153 s. 
Leinonen, Anne (toim.): Kirjoita kosmos 139 s.
Gruen, Bob: John Lennon: New Yorkin vuodet 173 s.

kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 1
omasta hyllystä: 1
kirjastosta: 2

Priska oli osittainen herätelainaus, mutta onnistunut sellainen. Vähän uudempi suomalainen tyttökirja, johon myönnän suhtautuneeni hieman epäillen, mutta josta yllätyksekseni pidin suuresti. Priska on todella samaistuttava hahmo kirjoitusvimmoineen, mutta myös monilla muilla tavoilla: esimerkiksi tarve hiljaiseen ajatteluhetkeen ja ahdistus aikuistumisesta tuntuivat erittäin tutuilta. 1950-luvun lopun Helsinki aukeaa lukijan silmien eteen hahmojen puhumana vanhana slangina ja elävinä miljöökuvauksina. Lähes jokainen nuorista saa romaanissa äänen ja vaikka jotkut tarinat jäävät ohuemmiksi ja irtonaisemmiksi kuin toiset, pidin siitä silti. Tämä kirja on aito ja vetävä yhä edelleen. Yksi tämän vuoden ehdottomista suosikeista! 

Sanataidekoulussa piti vinkata kirjoittamisoppaita ja sen kautta sain lopulta sysäyksen tarttua omasta hyllyssä vuoden verran odotelleeseen Kirjoita kosmos -teokseen. Erityisesti pidin kirjassa siitä, että se keskittyi nimenomaan spefikirjoittamiseen, joka on minulle se kaikkein omin ja turvallisin laji. Oppaassa käsitellään niin kliseet kuin ideatkin, novellin rakenteesta ja miljöön luomisesta puhumattakaan. Vasta genrekirjoittamiseen tutustuva saa tästä paljon irti, mutta myös enemmän harrastanut viihtyi. (Joskin täytyy myöntää, että hieman haukottelin osuuksissa, joissa selitettiin esimerkiksi konflikti rautalangasta vääntäen. Sen merkityksestä kertominen oli paljon kiinnostavampaa!) Kirja mylläsi ajatuksia uusille urille ja tekikin mieli ryhtyä kirjoittamaan ja lukemaan omia tekstejä kriittisellä silmällä. Ehdoton plussa kirjassa oli sanasto (sieltäkin suurin osa termeistä oli tuttuja, mutta löytyipä uusiakin!) ja listaus julkaisukanavista.

Bob Gruenin valokuvateos John Lennonin New Yorkin vuosista oli hyvin kiinnostava. Gruen ystävysti Johnin ja Yokon kanssa heidän muutettuaan New Yorkiin. (Pakko sanoa aiheeseen liittymättömästi, että tätä postausta kirjoittaessani alkoi yllättäen soida Lennonin (joskin Beatlesin Anthology-versio) Real love. Sopii tunnelmaan ja vähän itkettää.) Hän otti lukuisia valokuvia heistä kotonaan, esiintymässä ja studiolla. Nämä kuvat on koottu tähäm pari vuotta sitten suomeksi ilmestyneeseen valokuvakirjaan, jossa on lisäksi myös Gruenin tarinoita elämästä New Yorkissa Johnin ja Yokon kanssa. Uutta tietoa en kirjasta juurikaan saanut, mutta valokuvista useat olivat sellaisia, joita en ollut ennen nähnyt. Joulukuun 1980 kohdalle laitetut kuvat Central Parkiin kokoontuneista ja itkevistä ihmisistä olivat niin vaikuttavia, että pillahdin itsekin vollottamaan. Suosittelen tätä kirjaa puhtaasti valokuvien perusteella jokaiselle, vaikkei John Lennon tai Yoko Ono niinkään kiinnostaisi. Gruenin Lennonista ottamat New York City -kuvat ovat muuten olleet yksiä lempivalokuvistani aina! 


Huhtikuu oli raskas kuukausi koeviikkoineen ja muine vastoinkäymisineen. Väsymys oli kova ja itkettyäkin tuli vähän väliä. Positiivisia asioita olivat kuitenkin pääsiäis- ja vappulomat (olkoonkin, että toinen menikin toukokuun puolelle). Pääsiäisloman lautapelit ja kiireettömyys ja vappuviikonlopun yökyläily Ultra bra -maratooneineen takasivat tervetulleita hengähdystaukoja arkeen. Tuntuu, että oikeasti luin paljon, mutta luvut kertovat toista. Vaikka lukeminen ei luonnistunut, kirjoittaminen rullasi ja voitin elämäni ensimmäisen CampNaNoWriMon. Olen ylpeä itsestäni ja ihan hyvästä syystä! :) Toinen ylpeydenaihe on se, että opettelin soittamaan ukulelea. Kaikkea sitä tekeekin välttääkseen kokeisiin lukua! Suurin osa yksinkertaisista soinnuista sujuu ja pystyn jo soittamaan useampia biisejä. E-duuri onkin seuraaavana opettelulistalla ja haave omasta ukulelesta hieman kutkuttaisi. 


Huhtikuun kuunnelluin soittolista oli ehdottomasti P:n soittolista, jolta olen jo poiminut postauksiin muutamia paloja. Marina and the diamondsin Rootlessia en kai ole vielä maininnut, joten teen sen nyt. 

Miten teidän huhtikuunne sujui? Oliko se kuukausista julmin vai mukava kevätkuukausi? Täällä päin ainakin satoi parina päivänä lunta, vaakasuoraan. Toisaalta olen mennyt jo kerran tänä keväänä pyörällä, joka nyt on varma kevään merkki. 

maanantai 1. toukokuuta 2017

Camp NaNoWriMo -päivitys 5

Saisinko fanfaarin ja punaisen maton?


Fiilis oli aika mainio, kun eilen illalla huomasinkin 3k:n tulleen täyteen ja jopa muutaman sanan yli, kun olin ollut siinä luulossa, että pitäisi kirjoittaa vielä useampi sata sana. Koska muuten tämän saavutuksen suorittaminen olisikin ollut liian helppoa, nettiyhteys päätti tapella kovasti vastaan ja pelkäsin jo, etten pääsisi validioimaan voittoani. Koneelle rähiseminen toimi yllättävän hyvin, ja sain kuin sainkin muhkeat onnittelut Campin sivuilta. 

Voittajaolo tuntuu hyvältä. Vaikka voitinkin "vain" Campin, ja tavoitesanamääräni oli erittäin pieni, saavutin sen silti kaikista muista kiireistä ja vastoinkäymisistä huolimatta. P ei ole vielä läheskään valmis, mutta se ei haittaa. Nautin kirjoittamisesta, vaikka epäkronologinen kirjoittaminen hieman häiritsikin itseäni. Olen huomannut, että sanatavoitteen asettaminen motivoi kummasti, ja etenemisen näkyminen taulukossa potkii tehokkaasti eteenpäin. Ehkä asetan itselleni tavoitteen myös toukokuulle? Toisaalta tulossa on niin pieniä kuin isojakin asioita, jotka vievät aikaa ja energiaa. Saa nähdä, miten kirjoittaminen sujuu. 

Nyt on kuitenkin aika onnitella itseäni ja levätä vähän. Kiitos kaikille tsemppaajille! Lupaan puhua vastaisuudessa muustakin ;)

Sehän näyttää ihan hyvältä!

Glada vappen!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Camp NaNoWriMo -päivitys 4

Etenee, mutta äärimmäisen huonosti. Sanoja on 7059, eli vielä on suunnilleen 500 sanaa matkaa 3k:n saavuttamiseen.

P:sta taitaa tulla ensimmäinen teksti, jota en kirjoita kronologisesti. Koska en tunnu etenevän kutosluvussa mihinkään suuntaan, päätin ryhtyä kirjoittamaan "kolmannen kertojan" osuuksia. (Käsikirjoituksessa on siis kaksi kertojaa, mutta lisäksi mukana on yksi kaikkitietävä kertoja, joka on pienemmässä roolissa.) Hassua, miten erilainen tekniikka muuttaa kirjoittamiskokemusta. Tuntuu, että olen monessa paikassa yhtä aikaa, että välistä puuttuisi paloja (aivan niin kuin oikeasti puuttukin). Mutta kyllä tämä tästä. 

Vähän jännittää, ehdinkö tavoitteeseeni. Loppuviikko tulee olemaan kiireinen, mutta toisaalta luotan itseeni. Saa nähdä, kuinka käy! :)

Tämä biisi on soinut aika paljon kirjoittamisen aikana. Pirteät sanat, mutta sopii tekstin tunnelmaan kuin nenä päähän. 1944 löytyy myös P:n soittolistalta ja soittolista Sptifysta, vink vink. 

When strangers are coming
They come to your house
They kill you all
And say
We’re not guilty
Not guilty
Where is your mind?
Humanity cries
You think you are gods
But everyone dies
(Jamala: 1944

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Camp NaNoWriMo -päivitys 3

Kasassa on 6541 sanaa, eli huhtikuun aikana kirjoitettuja sanoja jo 2076.

Vaikka tarpeeseen tulleella pääsiäislomalla jonkin verran kirjoitinkin, vauhti tuntuu olevan edelleen sen verran hidas, etten nosta päivätavoitetta. Koulu väsyttää ja vie aikaa (yllättävää), ja kaiken lisäksi muutaman kuukauden sisään mahtuu paljon stressattavia ja inhottavia asioita (muutama kiva juttu onneksi myös tasapainottamaan). Saatan ehtiäkin kirjoittamaan hyppytunneilla ja milloin missäkin välissä, eikä haittaa, vaikka ylittäisin 3k:n tavoitteen. Mielummin överit kuin vajarit ;) 

Tuntuu, että olen tarinassa juuttunut vaiheeseen, jossa ei hirveästi tapahdu mitään. Henkilöitä pitää esitellä toisilleen, eivätkä he pääse siirtymään paikasta A paikkaan B. Ensimmäinen ratkaisu oli heittää tarinanoppia (parasta ikinä!) ja kuin sattumalta sain kuvia, jotka sopivat tekstin tyyliin ja tunnelmaan. Kenties keksin niistä jotain, mutta niiden täytyy hieman muhia päässä. Kun tarve kirjoittaa oli suuri, tein asian, jota en yleensä koskaan tee: kirjoitin viimeisen luvun. Tykkään kirjoittaa kronologisesti, mutta toisaalta tässä tilanteessa se tuntui hyvältä ratkaisulta. Toisaalta viimeinenkin luku voi muuttua vielä. Katsotaan, mihin suuntaan tarina vie. 

Lopuksi vielä yksi kohtaus, jonka kirjoittamisesta nautin: 

"Mies jäi seisomaan ovensuuhun. 
– No, etkö aio esitellä meitä? hän kysyi inhottavalla, venyttelevällä äänellä. 
E huokaisi ja veti jakkaran sängyn viereen. 
– Vieraamme ei suostu kertomaan nimeään, mutta sinä varmasti osaat sanoa omasi ihan itse, hän tuhahti. 
– Vai että ihan vieras, mies matki ja sylkäisi lattialle. E pomppasi seisomaan. 
– Mene pihalle syljeksimään, senkin porsas!" 


Tyylikkäästi sumennettu karttaluonnos ja muistiinpanoja. 

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Camp NaNoWriMo -päivitys 2

Sanoja 5447, liuskoja 17, lukuja neljä ja risat. (Ihan kuin kahdella jälkimmäisellä muka olisi mitään väliä...)

Kuuluu väsymystä ja koeviikkostressiä. Tarina polttelee ja on ajatuksissa melkein koko ajan, mutta hoidan kokeet pois alta ennen kuin alan kirjoittaa. Ensin työ, sitten hupi (sanoo Celestine, kaivaa esin ukulelen ja vaihtaa psykologian kirjan sointututoriaaleihin). Onneksi kävelymatkat bussipysäkille ja takaisin tarjoavat hengähdystaukoja puurtamisesta, jolloin voi ajatella kaikessa rauhassa jotain ihan muuta kuin ruotsin prepositioita tai persoonallisuuden tutkimusmenetelmiä. Ainoa positiivinen asia koeviikossa on sen tuoma vapaapäivä, mikä tarkoittaa viiden päivän pääsiäislomaa. Arvatkaapa huviksenne, mitä mahdan silloin tehdä ;) 

Yksi ongelma kirjoitusajan puutteen lisäksi on se, että P:n soittolista on ikävän vajaa. Lisäksi se keskittyy enemmän kahden henkilön suhteeseen, joka ei ole pääosassa. Vaikka tämä suhde vaikuttaakin taustalla kaikessa, mitä toinen päähenkilöistä tekee, tarinan fokus ei ole siinä. Toisen päähenkilön elämäntilanteeseen sopivat biisit ovat melko harvassa. Jos teillä lukijoilla on jotain sisaruudesta (mieluiten ei-biologisesta) kertovaa biisivinkkiä, niin ehdotuksia otetaan vastaan! P:n soittolistaa voi kuunnella Spotifysta, jonne pääsee vasemmasta sivupalkista. Myös muita sisältöön sopivia vinkkejä saa suositella! (Tekstiä lukematta tosin voi olla vaikea keksiä mitään, enkä tiedä, keksiikö sanoituksista kukaan yhtä varsin montaa kappaletta yhdistävää sanoitusteemaa, mutta jos jotain tulee mieleen, niin huikatkaa.) 


Loppuun vielä fun fact, jota kukaan ei tarvinnut: ajattelin ties kuinka kauan, että Rajattoman Surma liittyy vain toiseen päähenkilöön, mutta tajusin noin viikko sitten, että se sopii molempiin (joskin toiseen vain erittäin symbolisesti).