tiistai 10. lokakuuta 2017

I just wanna survive

Paljon on puuhaa, ennen kuin loman suloinen vapaus koittaa. En tiedä, missä välissä ehdin tehdä kaiken, tai joudunko lykkäämään kaiken kivan tekemisen (esimerkiksi lukemisen) lomalle. 

Osallistuin IBBY Finlandin ja Mielenterveysliiton järjestämään Pulpetti puristaa -kirjoituskilpailuun. Aluksi ajattelin, että jätän kilpailun väliin, koska pelkäsin olevani tekstissäni jotenkin epäkorrekti ja mölö. Idea kuitenkin iski kuin lekalla ja sanaoksensin melkein kolme sivua yhden illan aikana. Ehdin editoidakin tekstin ennen deadlinea, eikä edes pituuden kanssa tarvinnut taistella. Palkinnot ovat päätä huimaavat, mutta vaikka voitto tai sijoittuminen olisi mahtava juttu, en vietä päiviäni kilpailua ajatellen ja voitosta haaveillen. Olen oikeastaan yllättävän rento kilpailun suhteen, ainakin rennompi kuin Noviisin kanssa kaksi vuotta sitten, ja hyvä niin: enhän minä voi enää tekstiin koskea tai telepaattisesti vaikuttaa tuomareihin. Nyt pidetään vain peukkuja pystyssä ja odotellaan marraskuuta, jolloin voittajien pitäisi selvitä. 


Toinen kirjoittamiseen liittyvä juttu on se, että olen ryhtynyt editoimaan JL:aa. Teksti ehtikin muhia pöytälaatikossa jo yli vuoden, mikä ei todellakaan ollut tarkoitus. Pitkä tauko tekstin parista on kuitenkin tuonut uusia näkökulmia tekstiin, ja solmussa olleet, ärsyttävät henkilötkin tulevat tällä kierroksella saamaan vähän väriä ja luonnetta. Kenties myös kesällä kirjoittamani "jatko-osa" on selkeyttänyt ajatuksiani tekstistä, kun olen tajunnut, miten tarinan aikana tapahtuvat asiat vaikuttavat varsinkin toiseen päähenkilöön.  Editointi on toistaiseksi ollut kivaa, koska olen vasta siinä vaiheessa, että teen virallisen ja (teko)taiteellisen näköisiä merkintöjä paperipinkkaan, enkä ole vielä erityisen pitkällä projektissani. Kauhulla kuitenkin odotan muutamia kohtia tekstissäni, joista puuttuu täysin logiikka ja jotka toimivat täysin maailman sääntöjen vastaisesti. Editointiin liittyy myös kansilehtiprojekti, jossa piirsin kansilehdet editointia varten tulostetuille paperipinkoille, jotka laitan mappiin. Yritin tehdä niistä kaikista paitsi silmää miellyttävät, myös sellaiset, että ne toimisivat myös jonkinlaisina "kansikuvina". Ihan kivasti ne onnistuivatkin, vai mitä? 


Olen unohtanut muuten puhua yhdestä uudesta (tai "uudesta", miten sen nyt ottaa) musikaalista, jonka kuuntelin (ja josta myös tämän postauksen otsikko on peräisin)! Be more chill tunki Youtube-ehdotuksiini, kun olin katsonut esimerkiksi Heathers- ja Dear Evan Hansen -animaatioita. Sitten kaverini kuunteli kyseisen musikaalin ja linkkasi minulle Michael in the bathroomin, joka ihastutti heti. Viimeinen sysäys kuunteluun oli Youtubessa vastaantullut video, joka sisälsi koko BMC:n sanoituksineen. Kuuntelin musikaalin vahingossa yhden illan aikana, vaikka olisi pitänyt lukea kirjoituksiin. Hupsis kupsis, mutta mitään en kadu. BMC on musiikillisesti aivan mahtava! Tarinakin on ihan kiinnostava, vähän Pieni kauhukauppa-fiilistä, mutta suurin ongelma liittyy hahmoihin, jotka ovat aika paperisia ja ärsyttäviä. (Paitsi Michael. Michael on ihana eikä ansaitse mitään pahaa.) Varsinkin naishahmot ovat aika lailla samasta muotista veistettyjä ja todella yksipuolisia. Vaikka päähenkilö Jeremyn love intrest Christine hieman eroaa muiden tyttöjen joukosta, skippaan hänen soolobiisinsä I love play rehersals joka ikinen kerta. Muuten oikein kuuntelemisen arvoinen musikaali, suosittelen. Enkä muuten edes aio aloittaa siitä, miten hirvittävän kuuma Squip on. Ah ja voih. 


Piirsin Heathers-fanartia, jotta olisin pysynyt tunnilla hereillä. En millään muistanut MacNamaran takin mallia, joten improsin vähän. Heathersilla ja Be more chillilla on muuten pieni yhteys: molemmissa musikaaleissa esiintyy sivuosassa Katie Ladner, Heathersissa Marthana ja BMC:ssa Jennana. Voitte uskoa, miten hämmennyin katsellessani BMC-klippejä :D "Apua, apua, oliko toi Martha? Mitä ihmettä se tuolla tekee??"

En millään malttaisi odottaa kirjamessuja. Ympyröin messulehdestä kiinnostavia juttuja ja tuskailen, kun kaikki kivat jutut menee päällekäin. Mutta jospa sitä keskittyisi ensin selviämään tästä viikosta ja keskittyisi sitten lomailemaan. Loma todellakin tulee tarpeeseen, sitä odotellessa. 

torstai 5. lokakuuta 2017

Syyskuun luetut 2017

Syyskuussa 2017 luin kolme kirjaa (927 sivua), joista yksi oli spefiä. 

Smith, Dodie: Linnanneidon lokikirja 347 s.
Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja 266 s.
Green, John: Teoria Katharinesta 314 s. 

kotimaisia: 1
käännöskirjoja: 2
omasta hyllystä: 0
kirjastosta: 3
muualta: 0

Linnanneidon lokikirjaan törmäsin jossain blogissa vuosia sitten, mutta muistin kirjan olemassaolon vasta silloin, kun Maria sitä minulle kesällä suositteli. Kuin tilauksesta kirja löytyi kirjastoautosta muutamaa päivää myöhemmin, joten nappasin sen mukaani. Enkä tosiaankaan kadu! Ihastuin kirjaan ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Cassandra Mortmain haaveilee kirjailijuudesta ja kuvaa päiväkirjoissaan omalaatuista perhettään, johon kuuluu vuosia kirjoittamatta ollut kirjalijaisä, taiteilijoiden mallina toiminut äitipuoli sekä isosisko ja pikkuveli. Oma hahmonsa on ehdottomasti myös linna, jossa köyhtynyt perhe asuu. Kirja on viehättävän vanhanaikainen ja jos ei varsinaisesti koukuta, niin ainakin on sen verran vetävä, että sitä tahtoo lukea ilta toisensa jälkeen. Kirjassa on romantiikkaa ja lempeää huumoria, ja Cassandran kertojanääni on tarkka ja terävä. Miinuspuoli on päiväkirjaromaanien tyypillinen ongelma: asioista kerrotaan liian yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Siitä huolimatta suosittelen Linnanneidon lokikirjaa lämpöisesti, koska se oli hieno lukukokemus kaikin puolin. Cassandran vihkojen kansia koristavat piirrokset ovat muuten todella kauniita! 

Emmi Itärannan kirjat ovat olleet lukulistallani vuosikausia, mutta en ole saanut luettua niitä aiemmin (shame on me). Teemestarin kirja kuitenkin eksyi kirjastokassiini ja iltasaduksi, ja voi, millainen iltasatu se olikaan! Kirjaa ei suotta ole kehuttu ja ylistetty. Kauhea tulevaisuudenkuva maailmasta, jossa puhdasta vettä ei ole jäljellä enää kuin vähän ahdisti suunnattomasti. Lukiessani teeseremonioista mieleni alkoi tehdä teetä, mutta samalla tuntui, etten halua avata hanaa ja laskea vettä enää ikinä. Pahinta Itärannan luomassa dystopiassa on se, että sen on mahdollista toteutua, jos ihmiskunta jatkaa toimintaansa samalla tavalla. Ahdistavuudestaan huolimatta Teemestarin kirja tarjosi valtavan hienoa kieltä. Kieli oli todella soljuvaa, kuin vesi itse. Liityn Itärannan ylistäjien joukkoon ja Kudottujen kujien kaupunki siirtyy lukulistalla vähän ylemmäs. 

Uusin suomennettu John Green, Teoria Katharinesta, hyppäsi automaattisesti lukulistalle heti ilmestyttyään. Olen pitänyt kaikista lukemistani Greeneistä, vaikka olenkin saanut ehkä vähän sellaisen käsityksen, ettei Greenistä tykkääminen ole erityisen katu-uskottavaa. (Ehkä se johtuu siitä, että kirjoja moittineet ovat usein olleet minua vanhempia. Saattaa kyllä olla harhaluuloa ja vilkkaan mielikuvituksen keksintöä tämäkin.) Teoria Katharinesta kertoo Colin-nimisestä nerosta, joka on seurustellut yhdeksäntoista Katharine-nimisen tytön kanssa ja juuri tullut jätetyksi. Tätä ei pidetä Greenin parhaana teoksena, enkä voi kuin yhtyä mielipiteeseen. Kyllähän kirjaa ihan mielellään luki, sitä en kiistä, mutta jokin jäi puuttumaan. Vaikka pidin henkilökuvauksista eikä kirjan ideakaan niin kovin surkea ollut, ei tarina herättänyt tunteita suuntaan eikä toiseen. Colin on hahmona valtavan ärsyttävä märehtiessään Katharinejaan. Laimeaan lukukokemukseen saattoi vaikuttaa myös oma inhoni matikkaa kohtaan, jota kirjassa oli runsaasti. Voitte uskoa, etten lukenut Colinin matemaattisen kaavan selitystä kirjan lopusta. 


Syyskuu alkoi huomaamatta ja loppui aivan yhtä vaivihkaisesti. Isoimman osan kuukaudesta hotkaisivat yo-kirjoitukset, psyka ja ruotsi. Molemmista selvisin elossa, ja alustavien pisteiden mukaan vieläpä ihan hyvin. (En tosin vielä kerro arvosanoja, koska en uskalla juhlia niitä ennen kuin saan tietää viralliset tulokset, ymmärtänette?) Kirjoitukset aiheuttivat paitsi epätoivoa, myös stressiä ja itkemistä. Nyt ne ovat kuitenkin ohi, enkä palaa saliin ennen helmikuuta. Sitä odotellessa. Stressipalloilusta huolimatta syyskuu sekä alkoi että päättyi hienoissa merkeissä. Näin Scandinavian music groupin livenä kuun alussa ja keikka oli ihan uskomaton, vaikka se olikin ahtaassa baarissa, emmekä edes saaneet istumapaikkoja. Bändi soitti lukuisia suosikkejani, mm. Kauniin Marjaanan. Vaikka muutamaa lempibiisiäni ei soitettukaan, keikka oli silti kaiken vaivan arvoinen. Syyskuu puolestaan päättyi ihanien sanisihmisten kanssa seikkailessa pimenevässä kaupungissa, ihmismassan seassa kulkien ja kovaäänisesti hoilottaen. 

Lokakuu lähenee ja sen mukana kaksi vuoden hienointa tapahtumaa: syysloma ja Helsingin kirjamessut! En malttaisi millään odottaa kumpaakaan, mutta ennen lomaa on vielä paljon koulujuttuja tehtävänä. Kunhan niistä selvitään, aion ahkerasti laiskotella koko viikon! :) Kirjamessuille olen jälleen tulossa bloggaajana, yritän askarrella logon tuonne sivupalkkiin joku päivä. 


Kuukauden biisi on Kristiina Halkolan Laulu rakastamisen vaikeudesta, jonka olemassaolon muistin, kun eräänä iltana pengoin Spotifyn pimeitä nurkkia. Sanat ovat valtavan hienot! Vaikka omat kokemukseni aiheesta ovat lähes olemattomat, löytyy sanoituksesta jotenkin samaistumispintaa. Kristiina Halkolan ääni on myös hieno ja muistuttaa minua kuoronjohtajani käskystä laulaa koko voimalla, eikä vain hiljaa piipittäen. Tämä on myös tosi kiva soittaa ukulelella :) 

Loistokasta lokakuuta! 

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Lasisipulissa soi, osa 3

Pitkästä aikaa katsausta eniten kuunnelluihin biiseihin! Pidemmittä puheitta musiikin parin! Nämä biisit on kuunneltavissa myös blogin Spotifysta (jonne pääsee näppärästi tuosta sivupalkista), mielikuvituksekkaasti nimeltyltä soittolistalta Lasisipulissa soi. 


Olavi Uusivirta: Syntymäpäivä

Synttäripäiväni teemabiisi, tarvitseeko sitä selitellä enempää? Alunperin törmäsin biisiin tehdessäni Olavia fanittavalleni kaverille synttärikorttia, mutta biisi sukelsi sydämeeni heti. 


Heather Small: Proud

Katsoin kahden kuukauden sisään koko BBC:n Miranda-tv-sarjan, jonka katsojille tämä biisi ehtii tulla erittäin tutuksi. Vaikka joka kerta biisin kuullessani hihitän hieman muistaessani Stevien pahvi-Heatherin, tykkään siitä silti. Uskomaton ääni! Mirandasta tuttuna motivointikeinonakin tämä toiminnee :D


Ultra bra: Sinä lähdit pois

Ei, en ollut Provinssissa, Ruisrockissa tai Ilosaarirockissa kuuntelemassa Ultra bran paluukeikkoja. Olin asiasta hirveän katkera, mutta onnistuin kuin onnistuinkin saamaan liput joulukuulle Hartwall areenan keikalle! (Vaikka se vaatikin itkemistä, myöhään valvomista ja melkoisia järjestelyjä.) Joulukuuta odotellessa voi kuunnella fiilistelläkseen vaikkapa tätä biisiä, joka on minun ja kavereiden kesken hyvin yleisesti laulettu erilaisissa lähtötilanteissa. 


Clean bandit & Marina and the Diamonds: Disconnect

Marina and the diamonds julkaisi kesäkuussa uutta musiikkia ensimmäistä kertaa vuoden 2015 FROOTin jälkeen brittiläisen edm-bändin Clean banditin kanssa, ja voi miten mahtava tämä biisi onkaan! Soundista ja ehkä vähän sanoituksistakin mieleen tulee ehkä Electra Heart enemmänkin kuin FROOT, mutta se ei ole huono asia :) Ehkä Marinalta tulee enemmäkin uutta musiikkia nyt, kun hiljaiseloa on jatkunut jo useamman vuoden. En panisi sitä lainkaan pahakseni. 


Kalevauva.fi: Mies syö lasten vanukkaat !!

Kalevauva.fi ottaa sanoituksensa vauva.fi-keskustelupalstalta. Palstan sisällön tuntien bändin kappaleiden sisältö voi olla melkein mitä tahansa. Kesäkuussa julkaistulta ensimmäiseltä levyltä löytyy melkein kaikki suosikkini Kalevauvalta, mm. Kuorsaava kissa. Ei tätä kestä, Pitääkö synnytyksessä olla alapää paljaana ja tietenkin tämä Mies syö lasten vanukkaat !! Täytyy myöntää, että elämän pienien vastoinkäymisten iskiessä tästä biisistä alkaa soida eräs tietty kohta päässäni joka ikinen kerta (ja se kohta on 0.15 jos kiinnostaa). Yhtä suursuosikkiani levyltä ei löydy, mutta onneksi Kalevauva julkaisi siitä videon Youtubessa hiljattain. 


Barret Wilbert Weed & Ryan McCartan: Seventeen

Kyllä, siitä on jo kolme kuukautta, kun kuuntelin Heathersin ensimmäistä kertaa ja kyllä, olen edelleen koukussa. Ikävä kyllä Spotifysta löytyy vain neljä biisiä. Seventeen ei parilla ensimmäisellä kuuntelukerralla iskenyt juurikaan, mutta nyt se on yksi suosikeistani. Yksi lempimusikaaliduetoistani! 


David Newman: J.D. blows up

Myös Heathersin elokuvasoundtrack on upea. Se on täydellinen määritelmä kasaritilutukselle, mutta voi millaista tilutusta se onkaan! Ihmettelinkin kaverilleni, miten kasaritilutuksesta voi tehdä niin uhkaavan kuuloista. Muunlainen musiikki ei olisi elokuvaan edes sopinut, tällaisena se kuvaa synkkää mutta kamalan hauskaa tarinaa äärettömän hyvin. Rakastan soundtrackia kokonaisuutena, mutta J.D. blows up on suosikkejani tunnelmanluonnin takia. 


Autoheart: Robbing banks

Uusin rakkauteni Autoheart julkaisi kesäkuussa My Hallelujah -ep:n, joka on niin ikään ollut kovassa kuuntelussa. Nimibiisin lisäksi suosikkejani on Robbing banks, älyttömän kaunis biisi!

Löytyikö tuttuja biisejä? Mikä siellä ruudun toisella puolella soi juuri nyt? 

lauantai 9. syyskuuta 2017

Elokuun luetut 2017

Elokuussa 2017 luin kaksi kirjaa (656 sivua), joista yksi oli spefiä.

Meresmaa, J.S.: Mifongin kadottama (Mifonki #5) 480 s.
Kolu, Siri: Karkkikumous! (Me Rosvolat #6) 176 s.

kotimaisia: 2
käännöskirjoja: 0
omasta hyllystä: 0
kirjastosta: 2
muualta: 0

Yleensä uusin Mifonki on ollut aina joululomalukemisena, mutta nyt kirjan löytäminen kirjastosta kesti pidemmän aikaa, joten luin kirjan kesäloman viimeisinä viikkoina. Ajankohdallahan ei muuten olisi ollut väliä, mutta osien välille tuli nyt puolentoista vuoden tauko, enkä muistanut yhtään mitään edellisitä tapahtumista. Onneksi pieni hukassa olo ei Mifonkien kanssa haittaa, koska niistä pääsee nopeasti kärryille tapahtumista ja muisti palailee pätkittäin. Kun alkuhämmennyksistä pääsyiin, kirja imaisi mukaansa heti! Nautin lukemisesta suunnattomasti ja ahmin kirjaa usein pitkälle yöhön (mikä ei kesälomalla kyllä mitään haitannut). Hahmot tuntuvat viidennessä osassa jo jonkin sortin perheeltä. Heihin on kiintynyt niin paljon, etteivät edes heidän tyhmät tekonsa (joita jotkut hahmot tekevät harvinaisen paljon) saa inhoamaan heitä. "Pahiksetkin" ovat todella inhimillisiä virheineen ja historioineen. Tämän osan lempihahmoksi nousivat Linn, Joentuoma ja Siv. Olen aina pitänyt Linnistä, mutta tässä osassa hän tuntui välillä olevan Merontesin ainoa fiksu henkilö. Myös hienosti kuvaillut kohtaamiset henkien kanssa toivat hahmoon entistä enemmän syvyyttä. Joentuomasta pidin valtavsti myös edellisessä osassa ja hahmo saa kaikki sympatiani myös tässä kohdatessaan menneisyytensä. Hahmokaartin uusin lisä, sulkalainen Siv jää salaperäiseksi hahmoksi, josta janoaa lisätietoa. Toivottavasti sulkalaisista kuullaan myös seuraavassa osassa. Meresmaa lopettaa kirjan sarjalle tyypilliseen cliffhangeriin, enkä tiedä, miten jaksan odottaa viimeistä (viimeistä?????) osaa. 

Yllätyin nähdessäni uuden Rosvolat-kirjan, koska olin ollut siinä luulossa, että edellinen osa olisi ollut viimeinen osa. Ennakkoluulot olivat kovat. Epäilin, että uusi osa olisi vain haaleampi versio mainiosta sarjasta, jonka tasolle se ei koskaan tulisi yltämään. Yllätys oli positiivinen. Kirja oli yhtä hauskaa ja kevyttä välipalalukemista kuin edellisetkin osat ja nollasi päätä mukavasti. Ehkä hiukkasen jäi edellisten osien tunnelmasta puuttumaan, mutta se ei lopulta edes haitannut. Lopetus paljasti jatkoa olevan luvassa. Kaija on edelleen lempihahmoni Rosvoloiden klaanista :) 

Unohdin kuvata Rosvolat, ennen kuin palautin sen kirjastoon...

Elokuussa nautin viimeisistä lomapäivistä mm. järjestämällä kaverini kanssa yhteiset synttärijuhlat ja käymällä sivistymässä taidemuseossa. Koulu alkoi ja abivuosi romahti koko voimallaan niskaan. Vaikka tässä onkin ollut kevyin jakso, mitä koskaan on ollut (kaksi ruotsinkurssia ja psykan abikurssi), illat ja viikonloput on mennyt yo-vihkojen ja psykankirjojen kanssa. Kouluaherruksesta huolimatta olen ehtinyt kuitenkin nähdä myös kavereita, yökyläillä ja katsoa kolme kautta Mirandaa (lempisarjani tällä hetkellä!). Sekä minä että blogini vanhentui vuodella: minä saavutin lain mukaan aikuisuuden ja blogi uhmaiän. Tehokkana ehdin sairastaa myös syysflunssan. Sanataidekoulu alkoi jälleen, vähän muuttuneella porukalla. Syksyn projektit täyttävät mielen iloisilla ajatuksilla ja jännityksellä. Muuten kirjoitusrintamalla on ollut hiljaista kuin huopatossutehtaalla: koulu ja YTL-eväsretkiin valmistautuminen vie melkein kaiken ajan ja energian. Palataan asiaan sitten kirjoitusten jälkeen ;)



Kuukauden biisi on J. Karjalaisen Mä tahdon olla lähellä sinua. Se ei ehkä ole se kuukauden kuunnelluin, mutta kun sopivaa biisiä tähän mietin, se tuntui heti oikealta. Kotona on aina kuunneltu jonkin verran J. Karjalaista, mutta paria biisiä tarkemmin en ole tuotantoon tutustunut. Vanhempien levykokoelmasta on hyvä käydä ryöstämässä levyjä omaan kuunteluun, ja niin Villejä lupiineja tuli kyläilemään omaan levylaatikkooni. Mä tahdon olla lähellä sinua tuo mieleen riparimuistoja, vaikkei se siitä kerrokaan. Keskustelin myös yhtenä viikonloppuna riparikokemuksista, niin hyvistä kuin niistä vähän huonoistakin, ja taas tuli tämä biisi mieleen. Muistot iltahämärästä, hellepäivästä laiturilla ja kappelissa palelusta hymyilyttävät, tulee lämmin olo. 

Värikästä syyskuuta, muistakaa kumisaappaat!

torstai 31. elokuuta 2017

Kolme vuotta Lasisipulia!

Tällä päivämäärällä Lasisipulissa täyttää kolme vuotta!

Teitä on täällä jo 42, mikä on Linnunradan liftareiden käsikirjan faneille tärkeä luku. Tervetuloa syntymäpäiväkutsuille, olit sitten joku näistä 42:stä (onko teitä oikeasti niin paljon??) tai joku, joka sattuii paikalle etsittyään Latvian suklaamuseon opeatuksen kielivaihtoehtoja (kyllä, minä näin tilastoista). Ottakaa toki virtuaalista syntymäpäiväkakkua ja mehua. Virtuaalista kahviakin saa, mutta vain jos sitä itse keittää.  

Jos nämä olisivat oikean kolmivuotiaan syntymäpäiväkutsut, nyt pitäisi ehkä katsoa valokuvia tai kertoa syntymäpäiväsankarin saavutuksista. Siispä katsomme luetuimmat postaukset kolmen vuoden ajalta ja nehän ovat:


Kaksi ensimmäistä ei yllätä, ovathan ne olleet julkaisustaan lähtien suosittuja. Vihkotuunauspostauksen kohdalle tulee aina piikki näin alkusyksystä :D Kate Bushin livelevyn arvion nouseminen listan kolmoseksi yllättää, osittain siksi, että postaus on niin uusi, osittain siksi, ettei postausta ole kukaan kommentoinut. Ajattelin jo, ettei ketään kiinnostaisi, siksi yllätyin näinkin korkeasta sijoituksesta. Riian matkakertomuksen ensimmäinen osa houkuttaa ehkä suklaamuseolla (näkyy tilastoissa mm.hakusanoina :D). Lukumaratonpostaus kesältä 2015 puolestaan huitelee ihan eri lukemissa kuin tämän kesän postaus. 

Tähänastisen bloggausurani tähtihetki oli ehdottomasti viime vuoden Helsingin kirjamessut. Vaikka aluksi koinkin olon hieman ulkopuoliseksi ja tyhmäksi Aikuisten, Viisaiden ja Suurien kirjabloggaajien seurassa, muutama bloggaaja kuitenkin tunnisti ja jopa yksi lukija tuli henkilökohtaisesti sanomaan moi. (Kyllä, messuista on 10kk aikaa ja edelleen hymyilyttää, kun muistelen kohtaamisia.) 

Jos haluaisin suosiota ja lisää lukijoita, rajaisin aiheen tiukemmin, mutta en tahdo. Kirjoitan sellaista blogia, jollaista tahtoisin itse lukea. Blogi on kehittynyt tähän suuntaan kolmen vuoden aikana entisestään, ja pidän siitä.  Ja onhan bloggaajakin hieman kolmen vuoden aikana muuttunut: ainakin angstisesta ysiluokkalaisesta on tullut enemmän kärttyinen kuin angstinen abiturientti. Ainakin omasta mielestäni olen kehittynyt blogin kirjoittajana ja ehkä valokuvatkin ovat vähän parempia kuin alussa? (Ainakin jos vähän siristää silmiään.) 

Elämä jatkuu, toivon mukaan blogikin. Abivuosi tulee tuomaan monia asioita mukanaan, suurimpana ylioppilaskirjoitukset. En tiedä, miten aika tulee riittämään blogille, mutten misään nimessä aio hylätä tätä. Kolme vuotta on ollut sen verran mukavaa aikaa, että tahdon jatkaa niin pitkään, kuin mahdollista. Blogista on tullut sen verran tärkeä. 

Onnea siis uhmaikään päässeelle blogilleni (mitäs se kehityspsyka sanoikaan kolmevuotiaasta), monia vuosia vielä! Kiitos lukeneille, kommentoineille. Olette tärkeitä! <3


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kesä oli, kesä meni

Kesä jatkuu huhujen mukaan vielä hetken (vaikka meille soitettiinkin ruotsin tunnilla Sommaren är kort), mutta koulut alkoivat jo. Nyt on siis aika tutkia kesäloman alussa tekemääni ämpärilistaa

Kesällä 2017 minä

olen riparilla hurjana ja hirmuisena isosena
Tehty! Oli huippu viikko, ihania ihmisiä niin isosissa kuin pikkuisissa. Vaikka olinkin todennäköisesti viimeistä kertaa isosena, koin monia asioita koin ensimmäistä kertaa. Majoituin ensimmäistä kertaa pikkuisten kanssa samassa huoneessa, koin ensimmäistä kertaa ihan oikeita hellepäiviä leirillä, olin esimmäistä kertaa mukana soittotaitoisena isona ja ukuleleani muisteltiin myös viimeisinä iltoina kirjoitetuissa kehulapuissa. Viimeisenä iltana itketti monesta syystä, eikä iltalauluna laulettu Jäähyväiset ihan meinannut luonnistua nyyhkytysten keskeltä :D Pelasin myös jalkapalloa useampana päivänä, mikä yllätti itseäni todella paljon. (Sain kentällä myös mustelmia sääriin ja pallon aika lujaa naamaan, mutta teinpä myös pari maalia!)

luen vähintään neljä kirjaa kuukaudessa
Tehty! Kesäkuussa kuusi ja heinäkuussa viisi luettua kirjaa, hienoja ja vähän haaleampia lukukokemuksia. Ihanaa lukuaikaa kesä oli ainakin. 




luen jonkun klassikkokirjan (ehdotus: Tuntematon sotilas)
Tehty! Tuntemattoman kannoin repussani Helsinkiin ja takaisin, mutta sivuakaan en lukenut. Luin kuitenkin kaksi klassikoksi luokiteltavaa kirjaa: Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan ja Jane Austenin Kasvattitytön tarinan. Jospa syksymmällä Tuntemattoman pariin? 

esiluen yhden pitkään roikkuneen tekstin 
Tehty! Paitsi että luin, myös lähetin palautteet tekstin kirjoittajalle. Olen tyytyväinen itseeni (vaikka olisihan siihen voinut mennä pari vuotta vähemmän...). 



kirjoitan P:a eteenpäin ja kirjoitan loppuun vähintään yhden novellin
P eteni loman aikana lukuun 11 ja muistiinpanojeni mukaan kirjoitin tekstiä yli 8400 sanaa. Ei hullummin, siis! Yhtään keskeneräistä novellia en saanut loppuun, vaikka goottinovellia vähän kirjoitinkin eteenpäin (mutta pelotin itseäni niin paljon, että totesin sen olevan huono aktiviteetti ennen nukkumaanmenoa. Vähän noloa, tiedän). Sen sijaan kirjoitin kaksi kokonaista novellia alusta loppuun. Ensimmäinen syntyi juhannuksena ja se sijoittuu aikaan 20 vuotta JL:n tapahtumien jälkeen. Suhtaudun hieman ristiriitaisesti tällaisiin "mitä sitten tapahtui" -kertomuksiin, mutta tämän novellin kirjoittaminen oli uskomattoman ihanaa. Hahmoja oli ehtinyt olla ikävä, elämä oli kuljettamut heitä moniin suuntiin. Lisäksi JL:n loppu on sen verran avoin, että ajattelin jatkonovellin olevan paikallaan. (Jos JL olisi oikea kirja, olisin suunnilleen pyörtynyt, jos kirjailija olisi julkaissut tämän novellin.) Toinen novelli oli oikeastaan jumalmyytti P:iin ja se syntyi yhdeltä istumalta. Ihan kiva kirjoituskesä :)

miittailen kavereita, niin lähellä kuin kaukana asuvia
Tehty! Oli yökyläilyä, nopeita kohtauksia juna-asemalla, jäätelöä, leffassa käyntiä, kävelyretkiä, antikvariaatteja, kahvilassa istuskelua, minun ja ystävän yhteiset 18-vuotisjuhlat... Ihania ihmisiä ympärilläni on, se tuli jälleen todettua. Näin myös ystävää, jonka olin nähnyt viimeksi kolme vuotta sitten. Vaikka käydessämme syömässä olo oli kuin milläkin maalaisjuntilla (käytin nuudelikeittopönikkäni syömiseen kolmea eri ruokailuvälinettä ja sotkin minkä kerkisin), oli ihana nähdä rakasta ystävää. 



poistun tästä kaupungista vähintään päiväretkelle
Tehty! Loman aikana tuli nähtyä niin sateista Tamperetta kuin lempikaupunki Helsinkiäkin, jälkimmäistä jopa kahdesti. Myös Porvoo ja Mikkelin asuntomessut tuli katsastettua. 

katson ja/tai kuuntelen jonkun uuden musikaalin (ehdotuksia: Les MiserablésPhantom of the operaRentWickedHeathersIn the heights)
Tehty! Heathers on ollut koko kesän kestävä fanituksen ja palvonnan kohde. Olen myös onnistunut faniuttamaan kolme kaveriani kyseiseen musikaaliin. Olen käynyt hienoja keskusteluja musikaaliin liittyen, mm. väitellyt, onko elokuvaversio JD:sta kuumempi kuin musikaaliversio. Heathersissa iskee kaikki: tarina, musiikki, visuaalisuus... Toinen kesän aikana kuuntelemani musikaali on Dear Evan Hansen. Tykkään musiikista, mutta tarina ei ihan nappaa. Mutta en sitä kyllä inhoakaan! Myös Hamiltonin instrumentaaleja on tullut luukutettua. Yhtäkään musikaalielokuvaa en katsonut, mikä vähän yllätti itseäni! 



opin ainakin yhden uuden ukulelesoinnun. 
Tehty! H, Hm ja Cm ja Bbm ovat nyt lihasmuistissa. Barreja kovasti yritin, mutta niihin meni hermo. Ultra bran nuottikirja on rakkautta, vaikka osa biiseistä onkin törkeän vaikeita. (Ja mainio ostos myös siksi, että lahjakorttien ansiosta sain yli 30 € maksavan kirja 80 sentillä!)

luen psykologiaa ja ruotsia. 
Osittain tehty. Psykaa luin jonkun verran, mutta ruotsia en edes vilkaissut. Pitää ruveta katsomaan Disney-leffoja ruotsidubilla ennen kirjoituksia... 

Ehkä tein helpon listan tai sitten olin vain hyvä suorittaja. Kylmät säät vähensivät hieman kesän hohtoa, samoin kuin muut pikku harmit, mutta muuten minulla oli mukava kesä. Miten kesä meni sillä puolella ruutua? 

torstai 10. elokuuta 2017

Välineurheilua(ko)

Kirjoittamisen hienous on se, että ei tarvita kuin paperia, kynä ja mielikuvitusta. Kaikki muu on turhuutta, joka vie ajatukset pois taiteesta.

Noh, ainakaan minulle asia ei ole näin yksinkertainen. Kirjoitan kyllä käsinkin, mutta paljon mieluummin tietokoneella. Kadehdin ihmisiä, jotka kirjoittavat pitkät pätkät tekstiä käsin nätteihin vihkoihin, mutta itse olen laiska, enkä tee niin. Onhan käsinkirjoittamisessa oma viehätyksensä, puhumattakaan siitä, kuinka teksti purkautuu paperille sensuroimattoma ja aitona, sitä en kiistä. (Tästä syystä kirjoitan runoja lähes aina käsin!) Minulle näppäimistö on kuitenkin se nopeampi ja sopivampi tapa kirjoittaa. 

No mutta onhan nopeat sormet ja näppäimistö vähän samankaltainen pari kuin legendaarinen kynä ja paperi, eikö niin? Muuta Todellinen Taiteilija ei tarvitse, eihän? Ehkä en ole Todellinen Taiteilija (tai sitten tuo kuviteltu hahmo kuuluu jonnekin 1800-luvun hämäriin), mutta omassa kirjoitusprosessissa näyttelee tärkeää osaa myös muut asiat kuin pelkkä tietokone ja tyhjä tekstitiedosto. Esimerkiksi:

Karmea läjä vihkoja

Tällä hetkellä kirjoittamiseen liittyviä vihkoja on kolme: inspisvihko, suunnitteluvihko (ai että tuo sana tuo mieleen kuviskouluajat!) ja "pöytälaatikkopäiväkirja". Inspisvihkosta olen puhunut ennenkin, sinne kirjoitan käsin lähinnä runoja, mutta myös proosapätkiä (esimerkiksi P:n lopetuksen). Inspisvihko on paikka sanaoksennukselle, joka ei varsinaisesti välttämättä vaikuta pidempiin teksteihin, mutta se on paikka tyhjentää päätä ja järjestellä ajatuksia, joka auttaa muuta kirjoittamista. Suunnitteluvihko sisältää synopsiksia, hahmokarttoja, aikajanoja, jopa horoskooppilistauksen. Teen ehkä maailman huonoimpia synopsiksia (esimerkiksi JL:n suunnitelmassa lukee yhden luvun kohdalla pelkästään "jotain liibalaabaa"), mutta se tyyli sopii minulle. Pöytälaatikkopäiväkirja on uusin lisä vihkoarsenaaliini. Sen virallinen nimi olisi ehkä kirjoituspäiväkirja, mutta pöytälaatikkopäiväkirja on mielestäni hauskempi. Merkkailen sinne sanamääriä ja fiiliksiä, jotta pystyn myöhemmin tarkistamaan niitä tarvittaessa. 


"P:a 472 sanaa ja ysiluku done. Hyi hirvitys, kuinka vihaan [toista kertojahahmoa]." (13.7.2017)

Ranteenlämmittimet ja villasukat. 

Minulla on aina kylmä. Villasukat ovat olleet vakiovaruste jo vuosia, ranteenlämmittimet sain viime syksynä valitettuani sormien palelua. Tietysti kesäaikaan niitä harvemmin tarvitsee (tai no, Suomen kesä nyt on mitä on), mutta syksymmällä ja talvella on hyvä lämmittää itsensä, kun istua kököttää paikallaan naputtelemassa. 

Post-it -laput. 

Ostin elämäni ensimmäisen pinon post-it -lappuja viime syksynä ja ihmettelen, miten olenkaan pärjännyt ilman niitä. Kirjoitan isoille lapuille esimerkiksi deadlineja ja muistutuksia itselleni (niitä on välillä liimailtuna ympäri huonetta, joskin osassa lukee jotain erittäin epätaiteellista, kuten "muista pyykit"). Pikkulappuja vasta hankin, mutta tulen merkkailemaan niillä editointipinkan juttuja ja muita vastaavia. Laput toimivat yhtä lailla tsemppaajina ja potkijina: sanisprojektin aikana deadlinelapussani luki paitsi läjä päivämääriä, myös kannustusviestejä.  

Kuulokkeet (ja musiikki). 

Kuuntelen musiikkia jatkuvasti. En häiriinny musiikista kirjoittaessa, vaikka siinä laulettaisiin suomeksi. Täytyy tosin myöntää, että jos kuuntelisin jotain ihan uutta musiikkia kirjoittaessani, keskittyisin varmaan enemmän siihen kuin kirjoittamiseen. Siksi vanhat tutut biisit ovat parempaa kirjoitusmusiikkia. Paras vaihtoehto on tietenkin kyseisen tekstin soittolista, joka virittelee tunnelmaan. Vaikken missään vaiheessa ole tehnyt erityistä rajausta soittolistoille ja vain mättänyt sanoitukseltaan sopivia biisejä listan täyteen, huomaan niistä kaikista kuitenkin muodostuneen ihan omanlaisensa tyyliltään. Poistin esimerkiksi P:n soittolistalta Queenin You are my best friendin, niin hyvin kuin se olisikin sanojensa puolesta sopinut. Se ei kuitenkaan sopinut muiden biisien joukkoon ja häiritsi joka kerta alkaessaan soida. Musiikkikin on kai omalla tavallaan väline, mutta konkreettisempi esine tässä kohdassa on kuulokkeet. Kotona kirjoittaessani en käytä kuulokkeita, mutta jos satun kirjoittamaan esimerkiksi hyppytunnilla tai muussa vastaavassa tilanteessa, kuulokkeet ovat kyllä paras ystävä. 


Pinterest

Loin tilin vuosi sitten. Vaikka kyseinen sivusto saattaa myös ovelasti harhauttamaan eläinkuvien selailuun, on siitä myös apua. (Etsivä löytää allekirjoittaneen tilin kyllä melko helposti, mutta kirjoittamiseen liittyvät taulut on piilotettu, sori siitä. Katsokaa vaikka niitä eläinkuvia.) 

Maisema

Miljöökuvaus on heikkouteni, koska minulla on paha tapa unohtaa, ettei lukija näe mitään, mitä minä pääni sisällä näen. Tykkään kuitenkin katsoa muutakin kuin pelkkää seinää kirjoittaessani. Lempipaikkani kirjoittaa oli ehdottomasti parvekkeella, josta pysty katselemaan niin järvellä liikkuvia veneitä kuin puissa loikkivia oravia. En kuitenkaan enää tule koskaan pääsemään sinne, mutta ainakin tämänhetkisen kirjoituskammioni ikkunasta näkyy puita. Metsässä on myös kiva käydä nollaamassa päätä ja ajattelemassa kirjoittamista. 

Teetä ja termosmuki

Teeaddikti ilmoittautuu! Hyvänmakuinen tee virittää olon luovaan tunnelmaan ja lämmittää mukavasti kylmällä säällä. Hyväksi apuvälineeksi on osoittautunut myös termosmuki, josta on tullut myös koeviikkokaveri. Termosmukilla teen saa kätevästi keittiöstä kirjoituskammiooni ja se pysyy lämpimänä, vaikka flow'n vallassa oleva kirjoittaja unohtaisi sen hetkeksi. Tätä kohtaa hallitsee toisaalta myös vainoharhainen pelkoni kaataa teetä näppäimistölle. Sijoitan mukin aina sellaiseen kohtaan, etten varmasti sitä kyynärpäälläni tai muullakaan ruumiinosalla tökkää. (Mukin suuaukon saa kyllä kiinni, mutta se ei ole erityisen tiivis.)

Nettiyhteys

Kyllä, siitä on myös apua, vaikka välillä löydänkin itseni katsomasta Youtubesta kissavideoita tai vahtaamasta blogin tilastoja. Google-aikakaudella on kätevä tarkistaa, että mikä lintu tekee pyöreitä pesiä puuhun tai vaikkapa etsiä ranskankielisiä kasvinnimiä hevosten nimiksi. (Onko minulla elämää? Ei.) Nettiyhteyttä tarvitsee myös sähköpostin käyttöön. Minun ja erään kirjoittavan ystäväni sähköpostiliikenne on sen laatuista, että sitä saatetaan myöhemmin käyttää oikeudessa meitä vastaan. "Ei kannata lyödä sitä päähän, jos ei halua aiheuttaa pysyvää aivovauriota. Kuristaminen on parempi vaihtoehto!" Minulla on muutama kirjoittamiseen liittyvä suosikkisivusto, jotka ovat kovassa käytössä kirjoittamisen aikana. Behind the namesta etsin nimiä hahmoille (kuinka yllättävää). Tykkään tehdä eläästä vähän vaikeaa, joten saatan käyttää pitkänkin ajan jonkun henkilön nimen etsimiseen, vaikka tämä esiintyisi vain muutaman maininnan verran. Toinen kovassa käytössä oleva nettisivu on nimeltään Charahub. Sinne olen luonut hahmoprofiilit kaikille keskeisille hahmoilleni. Sieltä on oikein helppo tarkistaa, milloin olikaan minkäkin hahmon syntymäpäivä :D täältäkin tilini on melko helposti löydettävissä, mutta stalkkeroiminen vaatii kirjautumisen. 

Käytättekö te jotain apuvälineitä kirjoittamiseen? 

***

Loppuun vielä fun fact: allekirjoittanut saa tästä päivästä alkaen ostaa laillisesti tähtisadetikkuja.