Sieltä se kolisee kohti

Kesä nimittäin! Helteet saapuivat tännekin, mikä on merkkinä siitä, että on kesän ämpärilistan aika! Myös pääsykokeet ovat osaltani ohi, joten on aika kääntää katse kohti kesää. Tämä kesä tulee eroamaan edellisistä siten, että olen koko kesän töissä, joten ihan pelkkää lomailua ja lekottelua ei eloni tule olemaan. Lähden kohti kesää lyhyemmällä listalla, mutta samalla idealla kuin edellisinäkin vuosina: stressata ei saa, eikä ottaa turhia paineita. 

• Luen Anna-sarjan loppuun

Aloitin sarjan uusintaluvun itse asiassa jo pari vuotta sitten lukiessani ensimmäisen osan englanniksi, mutta jatkoin syksyllä ennen kirjoituksia. Anna on ollut luottolukemista ennen kirjoituksia ja pääsykokeita nytkin, mutta kokeiden hetkellinen loppuminen ei tarkoita, että hylkäisin sarjan. Jospa saisin kesän aikana luettua sarjan loppuun! Ahmin sarjan aikoinaan ensimmäistä kertaa yhden kesäloman aikana, joten tämä on tavallaan nostalgista kesäpuuhaa. 

• Osallistun heinäkuun CampNaNoon

Huhtikuun Campiin en ehtinyt osallistua, mutta jospa sitä töiden ohella saisi jotain heinäkuussa raapaistua. Sanatavoitetta voisin edellisestä Campista hieman nostaa. En tosin tiedä, kumpaa projektia kirjoittaisin Campissa, mutta katsotaan lähempänä, kumpi on pahemmassa kunnossa. 

• Käyn uimassa

Tämä toki edellyttää lämpimämpiä säitä kuin esimerkiksi viime vuonna, varsinkin, kun nyt ei ole riparia, jossa käytäisiin polttavan kuumasta saunasta uimassa vaikka lumisateessa, mutta tavoitteena olisi käydä pulahtamassa mahdollisimman monta kertaa. 

• Ompelen ukulelelle pussin

Kun vuosi sitten (!) hankin ukuleleni, ei konserttiukulelelle ollut kaupassa suojapusseja. Riparille kuskasin soittimen alkuperäisessä pahvilaatikossa, mutta sekään ei ollut kauhean helppo ja näppärä ratkaisu. Suojapussin/kantokassin tekemisen ei pitäisi olla vaikeaa, mutta ottaen huomioon, miten huono käsitöissä olen, tehtävä voi aiheutta verta, hikeä ja kyyneliä. 

• Luen ainakin yhden runokirjan

Otin erääksi tämän vuoden lukutavoitteeksi runojen lukemisen. En ole erityisen kokenut runojen lukija, mutta niin omastani kuin perheenkin hyllystä löytyy runokokoelmia, joihin voisi tutustua. Myös suosituksia otetaan vastaan, jos teiltä joku suosikkirunoilija tai -kokoelma löytyy! 

• Katson tai kuuntelen pari uutta musikaalia (ja yhden loppuun)

Viime kesänä kuuntelin kaksi, pistetäänkö nyt paremmaksi? Eräs musikaali minulla on ollut kesken helmikuusta asti, mikä hävettää vähän: kuuntelin kuusi ensimmäistä laulua, mutta en ole saanut aikaiseksi jatkaa, vaikka kuulemastani pidinkin. Ainakin se loppuun, jos ei mitään muuta! 

• Käyn juoksemassa

Juoksemassa? Minäkö? Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, kävin viime kesänä hölkkäämässä läheisellä pururadalla sen verran, että jaksoin elokuussa hölkätä koko melkein kahden kilometrin lenkin. (Juokseminen on ehkä harhaanjohtava termi, jolkottelu ehkä parempi.) Työni on istumatyötä, joten pitää tehdä ehkä vastapainoksi jotain muutakin. Olen varmaan itkettävän huonossa kunnossa, mutta eiköhän tämä tästä, kun vauhtiin päästään. :) (Jos päästään.) 

• Saan joko P:n tai JL:n valmiiksi

P on ollut nyt noin kaksi ja puoli vuotta kesken. Eihän minulla tietenkään ole mikään kiire, mutta Pusun ja JL:n ensimmäiset versiot valmistuivat niin nopeasti, että P tuntuu hitaalta. Mutta ehkä hiljaa hyvä tulee :) Jos suunnitelmani onnistuvat, olisi P elokuussa valmis, mutta saas nyt nähdä: tässä on kuitenkin paljon asioita tulossa, jotka vievät kirjoitusaikaa. JL on nopeampi kirjoittaa kuin P, koska editoin ensimmäisen version kanssa hikoilun sijaan, mutta katsotaan, miten kesähelteet vaikuttavat talvisen tarinan fiilistelyyn. 

Loppuun vielä kesäinen katkelma P:sta:

"Hiljaisuus laskeutui väliimme kesäsateen lailla, kevyenä ja lempeänä. Katselin paljaita jalkojani, joita ruohonkorret kutittelivat. Tuulenvire heilutteli taimia ja muuria pitkin kohoavan köynnöksen lehtiä. Alkukesän päivä hengitti puutarhassa, mutta en voinut olla miettimättä, millaisena se aukenisi aidan toisella puolella: miltä tuntuisi puiden latvojen läpi siivilöityvä auringonvalo, metsälammen pohjan raskas, upottava muta."

Onko teillä kesäsuunnitelmia? 

So exciting, the audience will stop and cheer

(Otsikko kappaleesta The Pitch, musikaalista Moulin Rouge!) 

Eräs haaveistani olisi esiintyä ihan oikeassa musikaalissa. Olisin onneni kukkuloilla, jos pääsisin vaikka vain ensembleen mukaan, mutta jokin diiva minussa pyytää isompia rooleja (ja esiintymiskammo ja ramppikuume kiljuvat paniikissa pelkästä ajatuksesta). Tässä postauksessa luettelen rooleja, joita tahtoisin esittää lavalla ja joita ahkerasti kotona harjoittelen yhden naisen musikaalishow'ssa, jossa laulan kaikki osat ja kompastelen jalkoihini, kun yritän huoneessani tanssia viehkeästi.

Huom! Olen rajannut roolit sellaisiin musikaaleihin, joista on olemassa lavaversio. Jos ryhtyisin tässä luettelemaan kaikki musikaaliroolit myös elokuvista, ei listasta tulisi loppua lainkaan.

Liesl von Trapp (Sound of music)

Maria von Trapp on toki musikaalin päähenkilö ja laulaa suurimman osan lempibiiseistäni, mutta Liesl ihastutti jo ensimmäisellä katsomiskerralla. (Se oli ehkä se vaaleanpunainen mekko.) Von Trappin lapsista Lieselillä on ehkä eniten luonnetta ja myös oma laulu. Sixteen going on seventeen on huvimajatansseineen aivan ihana, samoin Edelweissin stemma. Liesl on ensimmäinen rooli, jonka tiesin haluavani joskus esittää: olen jo 12-vuotiaana kirjoittanut päiväkirjaani tämän haaveen. 

Mrs. Mushnik/Audrey II/taustalaulajat (The Little shop of Horrors)

Alkuperäisessä musikaalissa sekä Mushnik että Audrey II ovat miesrooleja, mutta olen nähnyt musikaalin lavalla kerran ja siinä versiossa molemmat roolit olivat naisen esittämiä. Mrs. (vai sittenkin Ms., en muista) Mushnik kukkakaupan omistajana ja Seymorin huoltajana ei ole musikaalin mukavin henkilö, mutta naisversio teki hahmosta miellyttävällä tavalla erilaisen. Mushnikilla ei taida olla yhtä numeroa enempää laulettavaa, mutta roolia voisi olla hauska esittää. ("Don't make me sick, just be my son!") Audrey II puolestaan on niin upea ja diivamainen kuin lihansyöjäkasvi vain voi olla. Hekottelen itsekseni kasvin repliikeille joka ikinen kerta. Ehkä minussa on jokin kieroutunut, pimeä puoli, joka tahtoo esittää tätä hirviömäistä olentoa :D 

Taustalaulajat, 1960-luvun tyttötriojen mukaan nimetyt Crystal, Ronette ja Chiffon kuljettavat tarinaa eteenpäin. Taustalaulajan statuksesta huolimatta he eivät jää vain taustalle, vaan kuljettavat tarinaa aktiivisesti eteenpäin. Heidän roolinsa sopisi myös mainiosti, vaikka oma stemmassa pysyminen on vähän heikkoa :D

Veronica Sawyer/Heather McNamara/Heather Chandler (Heathers)

Heathers tarjoaa useita rooleja, joita todellakin tahtoisin esittää. Veronica on kaikessa samaistuttavuudessaan upea hahmo, joka myös tarjoaa hienoja laulumahdollisuuksia, kuten Fight for me ja Dead girl walking repriseineen. Heather-joukosta eniten miellyttää H. Chandler ja H. McNamara, joista ensimmäinen on se koulun kuningatar ja mythic bitch, joka salaa varmasti moni epäsuositumpi toivoo olevansa. Chandlerin upeat stemmat Candy storessa ja viattomuudessaan loistava Me inside of me on hänen osaltaan myös hupaisa, vaikka se ei suosikkeihini musikaalissa kuulukaan. H. McNamara puolestaan on kiinnostava ja suloinen hahmo, jonka Lifeboat aiheuttaa joka kerta kylmät väreet. Heather Duke ei ole listallani, koska hän ei laula kovin paljon. Vaikka jollain kierolla tavalla pidänkin Shine a light reprisestä, H. Duke on sen verran vastenmielinen (vaikkakin kiinnostava!) hahmo, etten haluaisi häntä esittää. 

Schuyler sisters/Maria Reynolds (Hamilton) 

Päätin sitten laittaa tähän Hamiltonin koko ihanan naisköörin. Ihanat Angelica, Eliza ja Peggy ovat kaikki rooleja, joita haluaisin esittää. Angelica laulaa useassa lempibiisissäni, mutta niin laulaa Elizakin. Olen ehtinyt jopa nähdä untakin, jossa esitin Elizan roolia (ja mokasin koko homman, koska unohdin sanat).  Peggyn ja Maria Reynoldsin kaksoisrooli on melko pieni, mutta koska rakastan Say no to this -biisiä, olisi hauska esittää tätä roolia. Say no to this on muuten yksi suihkulaulubravuureistani (olenhan hehkeimmilläni hiukset shampoovaahdossa). 

Anita (West side story)

Marialla on musikaalissa suurempi rooli kuin hänen parhaalla ystävällään Anitalla, mutta huomaan pitäväni enemmän luonteikkaammasta Anitasta kuin viattomasta Mariasta, vaikka Marian Tonight ja I feel pretty ovatkin lempilaulujani musikaalista. Anita on lopulta todella traaginen hahmo ja vaikka onneton loppuratkaisu on osittain hänen syytään, hänen tekonsa ovat ymmärrettäviä. 

Donna Sheridan (Mamma mia!) 

Ah, todellakin tahtoisin esittää Donnaa, vaikka taidankin olla "vähän" liian nuori siihen rooliin. Donna laulaa kuitenkin monia suosikkikappaleitani ABBAlta, kuten Winner takes it all, Slipping through my fingers ja Mamma mia!. 

Maija Poppanen/Mrs. Banks (Maija Poppanen)

Broadway-versiossa tästä musikaalista tahtoisin esittää lapsuuden idoliani Maija Poppasta. Tiedän kyllä, miksi jotkut ihmiset inhoavat häntä, mutta itse olen rakastanut häntä siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran kuuntelin äänikirjana hänen seikkailuitaan alle kouluikäisenä. (Inspiroiduin kirjasta niin paljon, että leikin aina saunan jälkeen sinisessä kylpytakissani olevani Maija Poppanen, mutta se on kokonaan toinen tarina.) Mrs. Banks tuntuu melkoisen erilaiselta hahmolta verrattuna elokuvaversioon. Vaikka naisten oikeuksia ajava reipas elokuva-Winifred miellyttääkin, tunnen samaistuvani enemmän herkempään Broadway-versioon. Being mrs. Banks on ehkä aliarvostetuin biisi koko musikaalihistoriassa. 

Tracy Turnblad/Penny Pingelton/Motormouth Maybelline (Hairspray)

Tracy on musikaalin päähenkilö, jonka valoisa ja positiivinen elämänasenne on kadehdittava. Hänen laulamistaan lauluista erityisesti I can hear the bells on hauska laulaa. Hahmo on muutenkin niin suloinen, että häntä voisi olla hauska esittää. Tracyn paras ystävä Penny on mukava poikkeus sääntöön, jossa sosiaalisen nousun kokeva päähenkilö unohtaa entisen parhaan ystävänsä. Penny on konservatiivisen ja uskonnollisen äidin ja svengaavan 60-luvun välissä luoviva tyttö, jonka ihastus Seaweediin on todella söpö. (Faktanurkkaus: Hairspray sijoittuu vuoteen 1962, jolloin valko- ja tummaihoisten väliset seurustelusuhteet eivät olleet Baltimoressa sallittuja.) Vaikka Penny laulaakin Tracyyn verrattuna vähän, esimerkiksi Without love on hänen osaltaan suosikkejani. 

Valkoihoisena tuskin pääsen koskaan esittämään Motormouthia, mutta haaveilla voi aina. Huumorintajuinen ja ymmärtäväinen Motormouth on yksi lempihahmoistani koko musikaalissa, ja rakastan hänen laulamaansa I know where I've been -kappaletta. 

Ehkä musikaalihaaveeni eivät koskaan toteudu, mutta haaveilu ei maksa mitään, eikä siitä ole mitään haittaakaan. Esiintymis- ja laulutaitoni tuskin riittäisivät ainakaan tässä vaiheessa ainakaan suurimpaan osaan näistä rooleista, mutta yhden naisen musikaalikaraokeen olen juuri riittävän hyvä. Lapsi on terve, kun se leikkii, eikös niin? ;) 

Onko teillä jotain salaisia tai vähemmän salaisia haaverooleja, musikaaleista tai muuten vain? Vai oletteko saaneet esiintyä jossain ihan oikealla lavalla? 

Huhtikuun luetut 2018

Huhtikuussa 2018 luin seitsemän kirjaa (1894 sivua), joista kaksi oli spefiä ja yksi sarjakuva.

Gardell, Jonas: Kuolema (Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin #3) 301 s.

Simukka, Salla: Viimeiset 179 s.

Jääskeläinen, Pasi Ilmari: Sielut kulkevat sateessa 550 s. 

Säfström, Maja: Tärkeitä tietoja eläimistä 119 s. 

Niemi, Juuli: Et kävele yksin 359 s. 

Stetter, Moriz: Luther 166 s. 

Helminen, Sini: Kaarnan kätkössä (Väkiveriset #1) 220 s. 

kotimaisia: 4

käännöskirjoja: 3

omasta hyllystä: 0

kirjastosta: 7

muualta: 0

Jatkumo-lukuhaaste: 5 kirjaa (Valikoiva sarjalukija)

Kuolema päättää Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljain käsin -trilogian, ja kuten nimestä voi päätellä, sisältö ei ole kissanpentuja ja kukkaniittyjä. Tämä kirja riipii ja repii rikki sen, mitä edellisistä osista on vielä jäljellä. Nuoret miehet ympäri Ruotsia menehtyvät aidsiin ennakkoluulojen velloessa heidän ympärillään. Sairaus on julma ja armoton, mutta niin ovat myös ihmiset heidän ympärillään. Luulin, että olin raivoissani edellisien osien kohdalla, mutta Kuolemaa lukiessani olin niin vihainen, että olisin halunnut repiä henkilöt ulos kirjasta ja huutaa heille päin naamaa. Olin vihainen ennakkoluuloisille ihmisille, joihin minä ja hahmot olimme ehtineet muodostaa luottamussuhteen, olin vihainen tietämättömyyttään tautia eteenpäin tartuttaneille, olin vihainen, koska ihmiset joutuivat kärsimään sillä tavalla. Vaikka tiettyjen hahmojen kuolemasta oli kerrottu jo ensimmäisessä kirjassa, niiden lukeminen kirjan sivuilta tuntui todella tuskaiselta. Olin lukiessani suurimmaksi osaksi vain hysteerisenä nyyhkyttävä kasa. Pidin kuitenkin siitä, että vaikka kirjan nimi on Kuolema ja monet sen keskeisistä henkilöistä menehtyvät, maailma jatkaa pyörimistään, elämä kulkuaan. Heidän perheensä jää, heidän ystävänsä, rakkautensa. Yksi kirjan ehdottomasti kauneimmista kohtauksista oli kohtaus hautasmaalla vuosia myöhemmin. Älä koskaan pyyhi kyyneliä paljan käsin on trilogia, jonka lukemisen jälkeen ei ole entisellään. Sen vaikutus on vahva, eikä lukukokemusta unohda. Surullisesta pohjavireestä huolimatta valoakin löytyy, ja naurahtelin tämänkin kanssa useampaan otteeseen. 

Salla Simukan Viimeiset oli nopeasti luettu ja melko nopeasti myös unohdettu. Idea on yksinkertainen: kolme lukiolaistyttöä tahtoo eroon neitsyydestään mahdollisimman pian. Tarinassa tyttöjen oli yritystä ja pontentiaalia, mutta lopputulos jäi kehnoksi. Vaikka päähenkilöt olivat erilaisia, en kyennyt samaistumaan heistä kunnolla keheenkään, enemmänkin vain ärsyynnyin. Varsinkin Rauha englanninkielisine huomautuksineen kävi hermoille ja pahasti. Olisin toivonut muutenkin hahmoihin syventymistä enemmän: syitä Miljan hiljaisuudelle ja syventymistä Venlan kehopohdintoihin. Toisaalta pidin siitä, ettei tässä menty siitä, missä aita on matalin, mutta en varsinaisesti suosittelisi tätä kellekään. 

Olen todella vilkas mielikuvitukseltani, joten kauhukirjat (ja -elokuvat) olen jättänyt suosiolla hyllyyn. Sielut kulkevat sateessa tosin sattui olemaan erään suosikkikirjailijani teos, joten päätin rohkaista mieleni ja sukeltaa romaanin sateiseen maailmaan. Jääskeläisen kirjoissa ja novelleissa on ollut kauhuelementtejä aiemminkin, mutta tässä sateessa hiipivät hirviöt ovat suuremmassa osassa. Epämääräiseen kotisairaanhoitofirmaan pestautuva Judit päätyy hoitamaan ateistien kuningasta, Leo Moreauta ja joutuu sitä myötä hurjien tapahtumien keskukseen. Paksun kirjan sivuilla vilahtelee lonkeroita, sieluja, kuoleva pikkupoika, Lovecraft, Jumala ja kirjoja lukeva vampyyri, näin muutamia mainitakseni. Nautin monista toistuvista asioista ja teemoista, varsinkin, kun hoksasin jotain yhteyksiä. Vaikka kirja on välillä todella raskaslukuinen Juditin ja Moreaun pohdiskellessa ateismia ja uskontoa, onnistui se pelottamaan ihan oikeasti, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että lukeminen olisi ollut epämiellyttävää. Jääskeläiselle tyypillisesti matto vedetään lukijan jalkojen alta useaan kertaan ja lopulta päädyin parkaisemaan ääneen: "Mitä ihmettä tässä kirjassa oikein tapahtuu??" Sielut kulkevat sateessa ei ole suosikkejani Jääskeläiseltä, mutta se onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä koko pituutensa, mikä on näin paksussa kirjassa hyvä asia! 

Tärkeitä tietoja eläimistä on kirja, josta ei ole paljoa sanottavaa. Pikkuisessa kirjassa on veikeän näköisiä eläimiä ja hauskoja faktoja, kuten se, että saukot nukkuvat käsi kädessä, jotta eivät ajelehtisi virran mukana pois :3 Kuten Goodreadsiinkin kirjoitin: paras ikinä. Suosittelen, Säfströmin kuvitustyyli on tosi ihana! 

Vuoden 2016 Finlandia junior -voittaja Et kävele yksin on kirja, josta minulla oli pieniä ennakkoluuloja, mutta tartuin kirjaan avoimin mielin, jospa ne kumoutuisivat. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja sekös harmittaa. Olisin halunnut pitää tästä kirjasta kunnolla. On todella vaikeaa sanoa, mitä mieltä kirjasta oikeastaan olin. Keskustelin ystäväni kanssa siitä, että tämä oli paikoin kahden tähden, paikoin neljän tähden kirja, mutta ei missään nimessä kolmonen, parempi kuin ykkönen ja huonompi kuin vitonen. Voitte arvata, että kirja jäi tähdittämättä Goodreadsissa :D Mutta mikä sitten sai minut päätymään tähän ratkaisuun? Pidin runollisesta kielestä. Se soljui kauniisti, sanavalinnat olivat osuvia. Se kuitenkaan ei sopinut kaikkiin kohtiin ja teki lukemisesta välillä todella raskasta. Pidin aitoudesta. Pidin siitä, miten Niemi onnistui kuvaamaan kaikkea  tarkasti ilman epäuskottavuuden häivääkään. Aitous kuitenkin herätti omia uinuvia yläastemuistoja, sellaisia, joita en välittäisi muistella. Joitain asioita tuli mieleen todella vahvanakin, eikä se tuntunut aina niin miellyttävältä. Henkilöistä Egzon oli Adaa eheämpi ja paremmin rakennettu, järkevämpi ja kiinnostavampi, vaikka molemmat olivatkin välillä sellaisia ääliöitä, että teki mieli lopettaa lukeminen siihen. Ada tuntui hahmolta, johon minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt samaistua, mutta johon en hänen käytöksensä vuoksi voinut muodostaa minkäänlaista tunnesidettä. Olihan heidän suhteensa söpö, enkä voi väittää, ettenkö olisi välillä lukiessani hymähdellyt hölmösti asioiden edetessä, mutta jotenkin en pystynyt ihastumaan tarinaan niin lujaa kuin se olisi ehkä vaatinut. Yksi kirjassa eniten häiritsevistä asioista oli eräs itsemurhayritys, johon ei palattu missään vaiheessa enää. Tällaiset asiat pitäisi aina käsitellä, ainakin jollain tasolla. Annan Niemelle kuitenkin kunniaa loppuratkaisusta, siitä pidin kaikessa riipivyydessään. Viimeinen luku oli oikeasti todella kaunis. En olisi antanut Finlandia junior -palkintoa tälle kirjalle. (Tosin on huomattava, etten ole lukenut kaikkia vuoden 2016 ehdokkaita, mutta mielestäni esimerkiksi Kesän jälkeen kaikki on toisin olisi ollut parempi voittaja. Se oli mielenkiintoisempi ja parempi kirjana, minkä lisäksi sen käsittelemä teema oli nuortenkirjallisuudessa paitsi tärkeä, myös uudempi kuin 15-vuotiaiden rakkaustarina.) Ehdotonta plussaa Et kävele yksin saa kuitenkin kaikista ihanista Audrey Hepburn - ja Breakfast at Tiffany's-viittauksista. Audrey (ja varsinkin lempielokuvani Tiffany) saa minut aina antamaan kirjalle jonkin verran anteeksi.

Kuten nimestä saattaa päätellä, sarjakuva Luther kertoo uskonpuhdistaja Martin Lutherin elämästä. Tämäkin luki nopeasti (tässä postauksessa sattuu olemaan paljon yhdeltä istumalta luettuja kirjoja!), varsinkin, kun tarina on tuttu. Kirjoitin tänä keväänä sekä historian että uskonnon, joten Luther ja uskonpuhdistuksen käänteet on tullut kerrattua lähiaikoina. Piirrustustyylistä pidin, samoin kuin siitä, kuinka inhimilliseltä Luther tuntui pelkoineen ja haaveineen. Myös häntä piinaavat demonit oli hyvin toteutettu. Myös Lutherin vanhemmalla iällä tehdyt, antisemitistisetkin lausunnot on otettu mukaan. Sarjakuva tuo mielestäni hyvin esiin sen, ettei Luther ollut pelkästään sankari. Näitä ja monia muita Lutheriin liittyviä asioita pohditaan myös aikajanalla ja jälkisanoissa. Sivuhahmot menivät kuitenkin minulla auttamattomasti sekaisin, enkä pysynyt perässä, kuka oli kuka ja mikä hänen suhteensa Lutheriin oli. Jos tarina ei olisi ollut tuttu ennestään, en tiedä, mitä tästä olisi saanut irti. 

Kaarnan kätkössä on kirja, jonka luin lähes kokonaan bussimatkoilla. Pidin siitä, miten suomalainen mytologia kietoutuu urbaanimpaan ympäristöön. Pidin ehkä hieman enemmän kirjan alkupuolesta juurikin tuon mytologian ja nykyajan suhteen vuoksi, mutta toisaalta loppupuolen metsäkuvaukset olivat aitoja ja upeita, kaikilla aisteilla koettavia. Helmisen kieli on miellyttävää lukea. Pinja on jokseenkin rasittava ja välillä todella typerä hahmo, mutta ei niin paljon, että lukeminen olisi tuskaisaa. Virvestä sen sijaan pidin kovasti, ja tyttörakkaus oli kiva lisä tarinaan. Kaarnan kätkössä oli todella viihdyttävä kirja, ja varmasti luen myös sen jatko-osat, vaikka mikään elämää mullistava lukukokemus kyseessä ei ollutkaan. Kirja jäi sellaiseen kohtaan, että päähenkilöiden vaihtumisesta huolimatta toivoisin tilanteen jotenkin selviävän. Mukavaa ja tarpeellista päännollausta pääsykoehyörinän keskellä! 

*********

Huhtikuun Helmet-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

3. Kirja aloittaa sarjan: Kaarnan kätkössä

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin: Et kävele yksin

24. Surullinen kirja: Kuolema

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa: Sielut kulkevat sateessa (eikö kauhukirjaan tarttumisen kuulukin pelottaa?)

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta: Luther (eikä mitenkään pienessä mittakaavassa :D)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Tärkeitä tietoja eläimistä

Huhtikuun YA-lukuhaasteeseen luetut kirjat: 

Suomalainen kirjailija: Viimeiset

Urbaani fantasia: Kaarnan kätkössä

Kirja, joka ei kuulu sarjaan: Et kävele yksin

Huhtikuu hujahti ohi sellaista vauhtia, etten edes tajunnut ajan kulkua. Tuntuu, etten olisi ehtinyt tehdä huhtikuussa mitään, vaikka ehdinhän minä lomailla ja lueskella, kirjoittamisesta puhumattakaan. Ehdin jopa Tukholmaan! Reissusta kerroin edellisessä postauksessa tarkemmin. Muuten huhtikuuhun on kuulunut pääsykokeisiin lukemista ja niistä stressaamista, lukemisen välttelystä puhumattakaan. Vappuna sai taas munkkeja, mikä kirkasti muuten kurjaa, kevätflunssaista viikkoa. 

Toukokuussa on edessä pääsykokeita, joista yhdet olivat jo itse asiassa tällä viikolla. Saatoin kirjoittaa todella huonoja esseitä, mutta ainakin yksi kolmesta on nyt ohi. Kokeet stressaavat, mutta onneksi niihin liittyy myös yökyläilyä ja ystäviä. Toisaalta, jos aika jatkaa kulkuaan tätä vauhtia, kohtahan nekin kokeet ovat ohi ja voin nauttia vapaudesta. Tai no, miten sen vapauden nyt ottaa: sain nimittäin kesätöitä, jotka niin ikään alkavat toukokuussa! Työ ei ole oikein mukavuusalueellani, mutta toisaalta siihen liittyy asioita, joiden vuoksi olen positiivisella mielellä työn suhteen. Katsotaan, millaista työ lopulta on! Työkokemus on kuitenkin aina työkokemusta ja lisäraha tarpeen, varsinkin, jos aloitan opiskelut syksyllä. 

Huhtikuun biisi on ehdottomasti Olavi Uusivirran Kesäyön uni. Koukutuin tähän heti ensikuuntelusta ja olen kuunnellut tätä lukemattomia kertoja yhden päivän aikana, sekä pitänyt yhden hengen villejä tanssibileitä huoneessani. Ai että, miten hyvä biisi tämä onkaan! 

Tanssiaskeleita toukokuuhunne! Kohta kesä koittaa! :)